GOGO – JO YLI 25 VUOTTA LIIKUNNAN ASIALLA

GoGo on oman alansa uranuurtaja, jonka monipuolisesta liikuntatarjonnasta, täyden palvelun liikuntakeskuksista ja kuntosaleista löytyy vaihtoehtoja jokaiselle liikkujalle. Mutta mistä kaikki alkoi? Lue tarinamme.

Vaikutteita rapakon takaa

Liikunta on aina ollut osa GoGon perustajien Taru Vähätalon ja Päivi Aholaita-Mäenpään elämää: jo kotona kannustettiin kokonaisvaltaisesti liikunnalliseen elämäntapaan. 80-luvulla Taru alkoi opiskella lääkintävoimistelijaksi, Päivi puolestaan lähti opiskelemaan toimintaterapeutiksi Yhdysvaltoihin, jossa aerobic-ilmiö oli kuumimmillaan.

Päivi imi vaikutteita, ja hänen kotona käydessään ihmeteltiin viimeisimmän tyylin mukaisia varrellisia aerobic-tossuja, kiiltäviä legginsejä ja ryppysukkia. Suomeen palattuaan hän perusti Tampereen ensimmäisen yksityisen toimintaterapeutin vastaanoton. Vastaanoton ja Tarun lääkintävoimistelijan työn lisäksi molemmat ohjasivat naisten jumppia Tampereen Seurakuntien Naistyöllä.

Tunnit olivat erittäin suosittuja: yhdellä tunnilla saattoi olla jopa 80 ihmistä! Suosion myötä naiset alkoivat pohtia oman ”pienen jumppapaikan” perustamista.

Ensimmäinen GoGo Hämeenpuistoon

Ratkaiseva käänne tapahtui, kun sisarukset Päivi ja Taru kuulivat isänsä kautta Esa Nurmen olevan perustamassa squash-keskusta. Nopealla päätöksellä kolmikko lyöttäytyi yhtiökumppaneiksi ja 8.8.1988 perustettiin Kunnon Keskus Oy.

Tilat oli jo löydetty Hämeenpuistosta, johon rakennettiin Hotelli Cumuluksen ja pysäköintitalon oheen tilat aivan uudenlaiselle liikuntakeskukselle. Rakennuttaja, Tampereen Pysäköintitalo Oy (nyk. Finnpark), uskoi liikeideaan ja teki rohkean valinnan toteuttaa yrittäjien visio. Tilat valmistuivat toiveiden mukaan, 3000 m2 Hämeenpuiston katutasoon – WAU!

Kun GoGo-nimen saanut liikuntakeskus avattiin 15.1.1990, ei Tampereella oltu nähty aiemmin vastaavaa: perinteisten salivälineiden lisäksi keskuksesta löytyivät kattavat kuntosalilaitteet, isot ja valoisat ryhmäliikuntasalit, joissa ohjaaja käytti mikrofonia, juoksumatot, kuntopyörät sekä Suomen parhaat kilpatasoiset squash-kentät, joita oli yhteensä kahdeksan. GoGon henkilökunta oli alusta asti ammattitaitoista ja koulutettua, pukuhuoneet olivat tilavat, ja jäsenille oli tarjolla myös lastenhoitoa. Markkinoinnin ja uteliaiden kävijöiden myötä salit alkoivat täyttyä nopeasti ja yrittäjien itse kehittämä GoGo Jumppa muodostui käsitteeksi tamperelaisten kuntoilijoiden keskuudessa.

Vaihtoehtoja jokaiselle liikkujalle

Terveyteen, anatomiaan ja fysiologiaan perehtyneille sisaruksille oli alusta asti tärkeää, että GoGossa liikutaan oikein ja turvallisesti, kuitenkin hauskuus ja pilke silmässä mukana kulkien. Tunnusväreiksi valikoituivat sininen ja punainen, jotka viestivät, että GoGo on tarkoitettu koko perheelle: niin miehille kuin naisillekin.

Kynnys GoGolle tuloon haluttiin pitää matalana. Liikuntavaihtoehtoja oli tarjolla kaikille lähtötasoille, tavallisista ihmisistä huippu-urheilijoihin. Ahkerasti ulkomailla asioineet yrittäjät kutsuivat maailmalta vieraileviksi ohjaajiksi alansa huippuja ja järjestivät eritasoisia tunteja.

1997 Taru Vähätalo osti koko liiketoiminnan, Päivi jäi toiseksi osakkaaksi ja GoGo Liikuntakeskus rekisteröitiin virallisesti yrityksen nimeksi. 90-luvun lama rokotti firmaliikuntaa, mutta jumpissa ja salilla riitti edelleen väkeä. Pikkuhiljaa tilanne parani ja laajeneminen alkoi näyttää hyvältä ratkaisulta.

2000-luku oli suurten muutosten aikaa. Etukäteen koregrafioidut ryhmäliikuntatunnit, LesMills-konsepti, rantautui GoGolle, mikä helpotti ryhmäliikuntatuntien järjestämistä ja tuntien vaikeustasojen hallintaa. 2004 löytyivät pitkään etsityt tilat GoGo Citylle Hämeenkadun varrelta. Hinnoittelussa siirryttiin jäsenhinnoitteluun, jolla tasattiin sesongin vaihtelusta riippuvaa kävijävirtaa ja varmistettiin palvelun korkea laatu. 2008 avattiin ensimmäinen GoGo Express Lielahteen. Täyden palvelun liikuntakeskuksen rinnalle GoGo kehitti Suomeen uudenlaisen konseptin, ns. ”budget”-kuntosalin. Muista perinteisistä kuntosaleista poiketen myös GoGo Expresseissä palvelee Liikuntakeskusten tavoin iloinen ja ammattitaitoinen henkilökunta.

Vuosina 2011–2014 saavutettiin useita merkkipaaluja. Toiminta laajeni Pirkanmaan ulkopuolelle, kun Jyväskylään avattiin GoGo Express vuonna 2011. Vuonna 2012 näki päivänvalon kolmas täyden palvelun Liikuntakeskus GoGo Hermia, jolle oli etsitty pitkään sopivia tiloja. Jälleen tilat rakennettiin alusta asti GoGon toimintaa varten, Hermian Technopolikseen.

Vuoden 2014 alussa aukesi Turun ensimmäinen GoGo Express Skanssi ja syksyllä vielä kaksi uutta Expressiä Tampereen Linnainmaalle ja Jyväskylän Savelaan. Vuosi 2015 aloitettiin avaamalla GoGo Express Lahden Launeelle ja vuonna 2016 avattiin Turun toinen toimipiste, GoGo Express Länsikeskus.

Kohti uusia vuosikymmeniä

2015 vietettiin GoGon 25-vuotisjuhlaa. Vuosien aikana GoGosta on kasvanut menestyksekäs perheyritys, jonka missiona on olla alan edelläkävijä ja tarjota asiakkaille parhaita liikuntapalveluita. Asiakkaista ja henkilökunnasta välittäminen, rohkeasti kotimaisuus ja ennakkoluuloton yrittäjyys ovat olleet taipaletta ohjanneet arvot. Toimintaa kehitetään jatkuvasti tuomalla asiakkaille uusia palveluita ja liikuntamuotoja ja pitämällä tilat huippuvarusteltuina tilojen ollessa samalla viihtyisät ja ajanmukaiset.

GoGo aikoo jatkossakin pysyä kotimaisena perheyrityksenä ja jatkaa edelläkävijän askeleissa kohti uusia vuosikymmeniä.

Tervetuloa mukaan matkallemme!

Historiikki

1990—1995

  • 1990 GoGo Park avataan Hämeenpuistoon
  • 1991 Suomen ensimmäiset steplaudat GoGohun
  • 1992 Suomen ensimmäinen lasten liikuntakoulu
  • 1993 Slide-luistelumatot ovat muodissa
  • 1994 Bodywalk-ulkotunnit alkavat
  • 1995 Ilmainen lastenhoito alkaa

1995—2000

  • 1996 Senioriitta-ryhmä aloittaa
  • 1997 Taru Vähätalo toimitusjohtajaksi
  • 1998 Polar Elektro valitsee GoGon Vuoden syke -saliksi. GoGossa Suomen ensimmäiset Johnny G Spinning -tunnit
  • 1999 Technogym Selection -laitteet GoGo Liikuntakeskukseen
  • 2000 Bodypump-tunnit alkavat

2000—2005

  • 2001 Taru Vähätalo ja Päivi Aholaita-Mäenpää valitaan Tammerkosken Vuoden yrittäjiksi
  • 2002 GoGo tuo Suomeen Chi Ball -konseptin
  • 2003 Suomen ensimmäiset Bosu-tunnit GoGossa
  • 2004 GoGo City avataan Hämeenkadulla. Ensimmäisenä Pohjoismaissa Life Fitness, Hammer Strength MTS, Cardio Theater ja Vibrogym
  • 2005 GoGo 15 vuotta!

2005–2010

  • 2006 Uutuutena Life Fitness Circuit -kiertoharjoittelu
  • 2007 GoGo Kidz Club avataan
  • 2008 Gym80 ja Star Trac GoGo Parkiin. GoGo Express avataan
  • 2009 GoGon 20-vuotisjuhlavuosi on yhtä juhlaa jäsenille!
  • 2010 Toinen GoGo Express avataan Pirkkalan Partolaan

2010–

  • 2011 Kolmas GoGo Express avataan Jyväskylän Seppälään
  • 2012 GoGo Hermia avataan Tampereen Hervantaan
  • 2014 GoGo Expressejä avataan Turun Skanssiin, Tampereen Linnainmaalle ja Jyväskylän Savelaan
  • 2015 GoGo Express Laune avataan Lahteen uuden vuoden aattona
  • 2015 GoGon 25-vuotisjuhlavuosi!
  • 2016 GoGo Express Länsikeskus avataan Turkuun.