SYDÄMEN ASIALLA -hyväntekeväisyystapahtuma on lasten ja nuorten asialla, ja juhlailta järjestettiin lauantaina 11. helmikuuta Solo Sokos Hotels Torni Tampereen Paja-salissa. GOGO oli mukana tapahtumassa tärkeän asian puolesta!
Mistä tapahtumassa on kyse?
Sydämen asialla -hyväntekeväisyystapahtuma luotiin vuonna 2014 antamaan näkyvyyttä Taysin uuden lasten ja nuorten sairaalan rakentamiselle ja uusien tilojen tarpeelle. Vuotuisen keräyksen tuotto ohjataan Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n kautta lasten ja nuorten osastojen toiminnan sekä lastensairauksien tutkimustyön tukemiseen. Ohjelmassa oli tänäkin vuonna mielenkiintoisia puheita, hienoja esityksiä, illallinen sekä huutokauppa ja arpajaiset hyväntekeväisyyskohteen puolesta.
GOGO lahjoitti 2000€ hyväntekeväisyyssumman
Hyväntekeväisyys on GOGOlle tärkeä perinne, ja teemme erilaisia tempauksia hyvän puolesta säännöllisesti ympäri vuoden. GOGOlla järjestettiin joulukuussa 2022 12 Days of Fitness -kampanja, jonka tuotot osoitettiin lyhentämättömänä eri hyväntekeväisyyskohteelle – yksi niistä tämän vuoden Sydämen asialla -keräys. Lahjoitettava summa 2000 € kertyi treenikortteja ostaneiden asiakkaidemme voimin, jotka halusivat liikkua hyvän asian puolesta!
Lahjoituksen lisäksi GOGO osallistui tapahtumaan arvontapalkinnolla, jonka voittaja sai itselleen valitsemansa yksityistunnin smoothietarjoiluineen missä tahansa liikuntakeskuksessamme. Yksityistunnille voi ottaa 10–30 osallistujaa, joten se on oiva palkinto esimerkiksi työyhteisölle, kaveriporukalle tai seuralle!
Kiitos, että saimme olla tukemassa paikallisten lasten ja nuorten sairaalaosastojen toimintaa sekä lastensairauksien tutkimustyötä!
Lue lisää: https://www.sydamenasialla.net