Liikuntapäivät 21.9.-30.9.

Liikuntapäivät tulee taas! Tänä vuonna liikuntaan ma 21.9. alkaen syyskuun loppuun asti – tule Sinäkin mukaan!

Liikuntapäivien tavoitteena on kannustaa kaiken ikäiset, kokoiset ja kuntoiset ihmiset liikkeelle. “Vaikuttavaa liikuntaa” -teeman mukaisesti esiin nousee liikunnan vaikutukset yhteiskunnallisella tasolla.

Tule tutustumaan esim. sydänpäivänä ti 29.9., jolloin keskuksissamme on ilmaisia mittauksia kuten verenpaine- ja pituusmittausta.

Jos olet tutustumassa ensimmäistä kertaa, ota mukaan sisäliikuntakengät, urheiluvaatteet, juomapullo ja hikipyyhe. Varaathan ylimääräistö aikaa treeniäsi varten mm. käsienpesua ja laitteiden/kahvojen desinfiointia varten. Keskuksissamme on ohjeet hyvän hygienian ylläpitämisestä saliympäristössä. Lisää koronasta voit lukea täältä: gogo.fi/korona. Tulethan paikalle vain täysin terveenä ja peset kädet ennen ja jälkeen treenin. Salietikettiin voit tutustua täällä.

Ryhmäliikunta-aikataulumme on luettavissa täällä.

Ensikertalaisille suosittelemme esim:

  • Bodypump-tunti on yksi suosituimmista tunneistamme, voit tehdä tunnin pelkästään tangon painolla, sillä ensimmäisellä kerralla riittää että totuttelet liikkeisiin ja tempoon
  • Fascia Method ja Liikkuvuus/venyttelytunnit ovat rauhallisia tunteja joissa on helppo tutustua ryhmäliikuntaan ajan kanssa
  • POP Pilates on reipasta pilatesta pop-musiikin tahtiin, se sopii aloittelijasta konkareihin sillä tunnilla on vaihtoehtoja raskaammille liikkeille

Tervetuloa!