Yksi GoGon yhteistyöurheilijoista on Erika Parviainen, joka treenaa Triathlonia. Sali- ja ryhmäliikuntatreeni tukevat hyvin muuta harjoittelua ja syksyn aikana pääsemmekin seuraamaan Erikan treenejä ja valmistautumista kisoihin. Tässä ensin vähän taustaa siihen, miten Erika löysi lajin pariin.
Moro!
Täällä kirjoittelee Erika Parviainen, syksyllä 21 vuotta täyttävä urheilija Espoosta. Muutin vuosi sitten opiskelujeni vuoksi osittain Tampereelle, ja urheilun takia Espoo-Tampere-väliä tulee reissattua aika paljon. Opiskelen bioteknologiaa Tampereen yliopistossa.
Harrastuksia minulla on elämäni aikana ollut paljon ja lähestulkoon kaikki on ollut urheilua. Äitini mielestä koulumenestys oli kuitenkin myös tärkeää ja sain luvan urheilla niin kauan kuin kouluhommat sujuvat. Koulussa pärjäsin moitteettomasti ja ehdinkin harrastaa muun muassa tanssia, hiihtoa, sirkusta, telinevoimistelua, tennistä, lumilautailua ja ihan kaikkia yleisurheilulajeja. Usein oli monet eri treenit peräkkäin koulun jälkeen ja äidin kuskatessa auto toimi niin ruokalana, pukuhuoneena kuin läksypaikkanakin. Treenitunteja tuli viikossa jo nuorena tosi paljon ja viime vuosina harjoitusmäärät ovat olleet noin 30 tuntia viikossa. Kaikista lajeista tärkeimmiksi muodostuivat kilpauinti, yleisurheilu (tarkemmin kilpakävely) ja muutamaa vuotta myöhemmin triathlon.
Uintia olen harrastanut koko elämäni – vauvauinnista uimakouluun, sieltä vesiralleihin ja myöhemmin kilpauintikouluun. 6-vuotiaana taisin kilpailla ensimmäisen kerran, enkä ole ikinä edes miettinyt uinnin jättämistä. En edes silloin, kun kilpakävely alkoi muodostua päälajiksi. Uinnissa kärsin pitkään pienestä koostani, kun en kasvanut ikäisteni mukana. Jo nuorena opin kilpailemaan itseäni vastaan ja ahkera treenaaminen palkittiin, kun vihdoin 14-vuotiaana kasvuni voimistui. Olin viimeisissä ikäkausimestaruusuinneissani (kesällä 2010, sarjassa T15) 6. sekä 200 metrin että 800 metrin vapaauinneissa ja iloitsin ensimmäisistä pistesijoista! Myöhemmin olin osana pitkän viestin (4x200m vapaauintiviesti) kultajoukkuetta nuorten SM-uinneissa ja aikuisten sarjoissakin on SM-mitaleita viesteistä.
Kilpakävelystä innostuin pikkusiskoni kautta. Henrika on minua pari vuotta nuorempi ja teemme samoja lajeja vuodesta toiseen. Henkulla oli nuorena piirinmestaruuskisoihin ilmoittautuessa ongelma, kun viidettä lajia ei millään tahtonut löytyä. Yhtäkkiä silmiin osui kävely, josta koko perhe ei tiennyt mitään. Henkku kuitenkin sai tekniikan suhteen pari vinkkiä kaverilta ja kilpakävelijä oli valmis kisoihin. Noin vuotta myöhemmin lopetin sivusta seuraamisen ja kokeilin kävelyä myös itse. Laji vei mennessään, vaikka minulla oli tekniikassa enemmän opettelemista kuin luonnonlahjakkuussiskollani. Kävely oli kivaa, todella vaativaa teknisesti ja todella rankkaa. Menestystäkin tuli ahkeran uinninsekaisen treenaamisen myötä ja voitin SM-kisat 14-vuotiaista aina 19-sarjaan saakka. 14-vuotiaana sain myös osallistua maantiekävelyn SM-kisoihin ensimmäistä kertaa, koska sarjoja oli vain 17-vuotiaista ylöspäin. Voitin myös maantiekävelyn suomenmestaruudet joka vuosi (vuotta 2012 lukuun ottamatta, kun siskoni voitti) toissa kesään saakka. Niin ikään hallikisoissa tuli kahmittua SM-mitaleita ja vuonna 2012 sain ensimmäisen henkilökohtaisen aikuisten SM-mitalin. Olen myös nelinkertainen pohjoismaiden mestari ja olen edustanut Suomea niin nuorten (alle 20-vuotiaiden) EM- kuin MM-kisoissa ja kisannut kävelyn Eurooppa- ja Maailmancupeissa. Kansainvälistä kokemusta on siis eniten tästä lajista.
Triathlon puolestaan tuli kuvioihin vuonna 2007, kun kilpailin Koululiikuntaliiton mestaruuskisoissa Hakunilassa. Laji tuntui kiinnostavalta, koska osasin uida ja juosta hyvin. Pyöräilin kolmivaihteisella lastenpyörälläni, enkä muista miten sijoituin. Tästä eteenpäin kilpailin lajissa kävelykisojen ehdoilla joka kesä vuoteen 2013 saakka ja voitin myös suomenmestaruuksia. Tällä hetkellä SM-mitaleita minulla on yhteensä kaikista lajeista luokkaa 40 ja henkilökohtaisia SM-kultamitaleita yli 20.
Vuoden 2015 helmikuussa elämässäni tapahtui käännekohta, kun selässäni oli jonkinlainen nikamalukko, joka esti kävelyn. Lukko saatiin auki, mutta luultavasti yhteisvaikutuksena parin vuoden takaisesta kaatumisesta Sörnäisten metroaseman rullaportaissa alaselän lihakset menivät shokkiin, enkä voinut kilpakävellä pariin kuukauteen kivuitta kunnolla. Kesän kisoille sai heittää hyvästit, vaikka parissa kisassa kävinkin kokeilemassa selän kuntoa. Molemmat yritykset päättyivät keskeytykseen. Nämä ovat elämäni ainoat keskeytykset missään kisoissa. Mieli oli maassa, kun kaikki kova työ valui kaivosta alas. Kaikki kesän tavoitteet murskautuivat silmieni edessä.
Onnekseni uinti ei kuitenkaan tuottanut kipua, joten saatoin jatkaa harjoituksia, vaikkakin altaassa. Huomasin, ettei juoksu tai pyöräilykään sattunut ja yhtäkkiä kesä oli pelastettu – jee 🙂 Kisasinkin kesän pelkkää triathlonia, vaikka tulokset eivät tyydyttäneetkään. Juoksu- ja pyörätreenejä en ollut tehnyt ollenkaan, mutta kestävyys oli kunnossa kävelytreenien ansiosta. Syksyllä päätin panostaa tulevan vuoden enemmän triathloniin.
Syksyllä siis alkoi ensimmäinen treenivuosi triatleettina. Koko harjoituskauden treenaaminen oli uutta, ihanaa ja jännittävää, mutta kuitenkin myös stressaavaa. En saanut mielenrauhaa, sillä minulta puuttui henkilökohtainen valmentaja, jolta saisin tarvittavat neuvot ”täydelliseen treenaamiseen”. En enää päässyt päivittäin Mäkelänrinteeseen uintivalmentajani silmien alle, mutta sen sijaan kävin Tampereella urheiluakatemian uintitreeneissä aamuisin. Uinnin lisäksi kävin aina mahdollisuuden tullen Linnean kanssa juoksemassa ja pyörälenkit tein itsekseni. Koitin harjoitella järkevästi, mutta kokemuksen puute vaikeutti suunnitelmia. Leireille sain apua harjoitusohjelmien tekemiseen, mutta vasta toukokuussa löysin ensimmäisen triathlonvalmentajan!
Talvella kysyin yhteistyötä GoGon kanssa. Aloitin salitreenit ensimmäistä kertaa elämässä ja olin kuullut paikasta pelkkää hyvää. Oli ihanaa päästä treenaamaan hienolle salille ja ryhmäliikuntatunnit toivat lisää tukea treeneihin. Iloinen ja kiltti henkilökunta ja kotimaisuus vetivät puoleensa. Kevään aikana kävin monta kertaa myös spinningissä, enkä osannut päättää kuka olisi lempiohjaajani, kun kaikki ovat erilaisia ja omalla tavallaan mahtavia 🙂 GoGo on ollut todella suuri apu harjoituksissani, enkä malta odottaa syys-lokakuun vaihteessa alkavaa uutta ja ensimmäistä treenikautta uuden valmentajani kanssa ja mahtavia treenejä GoGolla!
Ollaan kuulolla 🙂
Erika