Lajiesittely: BODYSTEP® – stepharjoittelun evoluutio

 

Les Millsin suosikkilaji BODYSTEP® on liikuttanut ihmisiä ympäri maailmaa jo 23 vuotta, kauemmin kuin yksikään muu Les Mills -laji. GoGon ohjaaja Tarja Leppälä kertoo lajista ja näyttää mallia kuvissa. Tarja on ohjannut lajia siitä lähtien, kun se tuli Suomeen, eli ohjelmasta numero 43 vuodelta 2001. Hän kävi Tukholmassa peruskoulutuksessa yhdessä GoGon toisen pitkän linjan ohjaajan, Mirka Niinisen kanssa. Vuosien varrella Tarja on nähnyt, miten ohjelmat ovat muuttuneet, mutta väki pysynyt kuitenkin vuodesta toiseen mukana.

Muutoksia tehdään sen vuoksi, että BODYSTEP-tunti pysyisi mukana ajassa ja kohottaisi kuntoa tehokkaasti. Les Mills seuraa uusimpia fitnesstrendejä ja liikuntatutkimuksia tehdäkseen tunnista mahdollisimman hyvän. Tavoitteena on, että myös jo vuosia BODYSTEP-tunnilla käyneet kehittyvät edelleen.

Mikä BODYSTEP?

Tarja kertoo BODYSTEP-tunnin rakenteen olleen lajin tullessa Suomeen erilainen kuin nykyisin: esimerkiksi kappaleessa 7 kesken tuntia haettiin käsipainot ja tehtiin yksi kappale lihaskuntoa. Nykyisin BODYSTEP-tunti koostuu kymmenestä liikkuvasta askelluskappaleesta, yhdestä toiminnallisesta lihaskuntokappaleesta ja loppuvenyttelystä. Tunti alkaa lämmittelyllä. Kappaleissa 4, 6 ja 10 nostetaan sykettä, jonka jälkeen sykkeen annetaan taas hieman laskea. Näin syntyy intervallitreeni, jonka on todettu nopeasti nostattavan kuntoa.

Tarja Leppälä toivottaa kaikkitervetulleeksi BPDYSTEP-tunneille. Laji on kehitetty sopimaan jokaiselle, ja  oma vaihtoehto liikkeiden suorittamiseen joko hyppyjen kanssa tai ilman löytyy varmasti. Tarja muistuttaakin, että tehokas askellus on huomattavasti tehokkaampaa kuin löysä juoksu, joten itseään ja kuntotasoaan kannattaa kuunnella. Edes vamma tai loukkaantuminen eivät välttämättä ole este steppaamiselle: step-harjoittelu on alunperin kehitetty polvea kuntouttaville vahvistamaan polvea ympäröiviä lihaksia (lue lisää täältä), joten helposti kipeytyvän polvenkaan vuoksi ei kannata stepharjoittelua kokonaan hylätä. Mukaan tunnille taritset vain juomapullon, hyvät kengät ja hikipyyhkeen – sitä tarvitset varmasti. Tarjan mukaan itseltään ei saa uuden lajin kanssa vaatia heti täydellisyyttä: tietääkseen, miltä jokin laji lopulta tuntuu ja miten se sopii itselle, pitää harjoitus tehdä noin viisi kertaa. Palkinto odottaa steppaajaa: harjoittelun on todettu vahvistavan erityisesti reisiä ja pakaroita, parantavan koordinaatiokykyä ja vaikuttavan positiivisesti sydämeen ja verenkiertoelimistöön.

Yksi BODYSTEP, monta variaatiota

BODYSTEP-ohjelman voi ohjata kahdella tapaa: joko perinteisenä kymmenen liikkuvan kappaleen askellusversiona, puolen tunnin express-versiona tai uutena atleettisena versiona. BODYSTEP Athletic -tunti on suurimmaksi osaksi kuin tavallinenkin tunti, mutta partystep- ja speedstep-kappaleiden tilalla, joko ennen sykehuippukappaletta tai sen jälkeen, on atleettinen kiertoharjoittelu -kappale. Tähän kuuluu kuusi 45 sekunnin sykehuippua ja palauttelu jokaisen rutistuksen jälkeen. Myös tunnin kolmas kappale on erilainen kuin tavallisella tunnilla, ja joissakin muissakin kappaleissa jotkin liikkeet korvataan atleettisella vaihtoehdolla. Atleettinen tunti sopii erityisesti niille, jotka eivät pidä monimutkaisesta koreografiasta, vaan haluavat yksinkertaisilla hyppyliikkeillä haastaa kehoaan – tai heille, jotka haluavat hieman uusia mausteita stepharjoitteluun. BODYSTEP Athletic-tunti Parkissa tiistaisin klo 16.15. Tämän lisäksi ohjaajat voivat halutessaan pitää tunnin atleettisen version myös muilla BODYSTEP-tunneillaan.

Aloittelijoille ja kiireisille sopii myös BODYSTEP 30-tunti eli BODYSTEPin express-versio, johon kuuluu tunnin kappaleet 1-4 ja 6-7. Tämä tunti sopii myös aloittelijoille, jotka haluavat ensin lyhyemmän maistiaisen BODYSTEP-tunnista. BODYSTEP 30 -tunteja Cityssä, Parkissa ja Hermiassa useita kertoja viikossa.

Mitä mieltä olet BODYSTEP-tunnin uusista vaihtoehdoista? Tavallinen vai atleettinen? 

Lue myös muut Les Millsin lajiesittelyt:
SH’BAM
BODYATTACK
CX-WORX
BODYVIVE
BODYBALANCE
BODYPUMP
GRIT

Takaisin

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.