Janeten vinkit: kaikki tehot irti kuntosalilla!

Kuntosali on todella hyvä paikka treenata, kunhan osaa treenata tehokkaasti. Ajattelinkin kertoa teille muutaman peruspilarin liittyen tehokkaaseen kuntosalitreenaamiseen:

  1. Tekniikka! Sitä en voisi korostaa enempää. Jos tekniikka ei ole kunnossa, loukkaantumisriski kasvaa ja samalla ne tehotkin laskevat treenaamisesta.
  2. Ei isot painot, vaan laajat liikeradat! Todella moni (minä itsekin aikoinaan) tulee painosokeaksi, eli voimien kasvaessa lisätään painoja. Kun voimat eivät enää kasvakaan yhtä nopeasti mitä painoja on lisätty, liikerata puolittuu, jolloin liike menettää paljon tehoja.
  3. Pois mukavuusalueelta! Treenin pitää tuntua ja hiki pitää tulla. Salilla täytyy osata itse puskea itsensä sinne mukavuusalueen ulkopuolelle. Se on aluksi vaikeaa, mutta siihen kyllä oppii ja jää koukkuun! Enkä nyt tarkoita, että salilla pitäisi oksentaa kun on tehnyt kovan treenin, vaan että se tuntuu juuri niissä lihaksissa mitä treenataan.
  4. Ei liian pitkiä taukoja! Kun tauot kestävät niin pitkään, että alkaa tulla vilpoinen, on treenin kokonaisvaltainen teho laskenut. Eli heti vaan uuden sarjan kimppuun, kun pahin hengästyminen on lakannut ja lihakset hieman palautuneet!
  5. Älä mene väsyneenä salille. Sanonkin aina asiakkailleni, että lepo on parempi kuin huono treeni!
  6. Ei liian pitkiä treenejä. Tehokas salitreeni kestää n. 40-60 min, siellä ei siis tarvitse olla 2 tuntia!

Toivottavasti saitte näistä hyödyllisiä vinkkejä salilla treenaamiseen! Mikäli tuntuu, että tarvitsisit apua salilla, nykäiskää GoGon henkilökuntaa hihasta – me autamme kyllä!
kuvia-006
 

Takaisin