Uusi vuosi on alkanut, ja moni meistä on varmasti aloittanut kuntoon takaisin pääsemisen. Kuulostaako tutulta?
Alkuinnostuksissa sitä tulee jumpattua ja pumpattua salilla enemmän kuin laki sallii ja tekisi mieli asua siellä. Omaa kehitystä seurataan koko ajan ja ne kilot halutaan vain jo tiputtaa. Tässä kohtaa monesti se oma kehon kuuntelu ja palautuminen jäävät taka-alalle. Oman kehon kuuntelu on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, mutta se ei ole mitenkään itsestäänselvyys että niin osaa tehdä. Kuinka sitten oppia kuuntelemaan kehoaan ja tunnistamaan mikä on laiskuutta ja mikä oikeasti sitä ettei keho ole palautunut?
En itsekään osannut ennen kuunnella kehoani ja treenasin vaikka olin älyttömän uupunut sekä lihakseni voimattomat, yhdessä kohtaa lihakseni olivat koko ajan tulehdustilassa jolloin siis tulehdusarvonikin olivat koholla. Tämä kaikki johtui tottakai osittain myös kilpailemisesta Bikini Fitness- ja sen jälkeen Fitnessmalli-kilpailussa. Ajattelin, että jos jätän treenit väliin olen laiska ja luovuttaja, olihan silloin elämäni muutenkin suorittamista.
Nyt päästään sitten siihen, kuinka tunnistaa onko keho palautunut. Siihen on ihan selkeitä merkkejä jotka vaan täytyy oppia huomaamaan sekä kuunnella sitä kehoa. Kun lihaksesi ovat turvonneet, syke nousee huomattavasti nopeammin kuin yleensä ja olet ympäri vuorokauden väsynyt ja uupunut, et silloin ole vielä palautunut edellisistä treeneistä ja silloin on levon aika! Silloin kannattaa jättää kova salitreeni väliin ja mennä esimerkiksi palauttavalle, kevyelle kävelylenkille, tehdä liikkuvuusharjoituksia tai mennä esimerkiksi joogaan. Tai oikeasti, ihan vain maata sohvalla ja katsella jotain hyvää tv-sarjaa.
Mielestäni oman kehon ja olotilan kuuntelun opettaminen, treenaamisessa sekä erilaisissa omaan kuntoon liittyvissä projekteissa, on yhtä tärkeää kuin esimerkiksi sen salitekniikan opettaminen. Ihan oman terveyden kannalta.
Osaatko sinä kuunnella kehoasi vai meneekö treenaaminen suorittamisen puolelle?
Terkuin,
Janette