Tammi-helmikuu on tunnetusti treeni-innostuksen kulta-aikaa ja liikuntamotivaatio on huipussaan. Uudenvuoden lupaukset terveellisemmästä elämästä, kovemmasta kunnosta ja pienemmästä vatsamakkarasta lunastetaan tavoitteet silmissä kiiluen. Mutta miten liikuntainnostuksen käy, kun kuukausi kääntyy maaliskuuhun ja koko ajan pidemmälle kevääseen?
Maaliskuulle siirryttäessä lyhyen ajan tavoitteet voivat olla jo saavutettu tai ovat ainakin lähellä. Suurempi elämäntapamuutos on lähtenyt hurjalla vauhdilla käyntiin, ja muutoksia on selvästi havaittavissa. Kahden kuukauden täysillä puskemisen jälkeen motivaatio voi olla koetuksella. Miten säilyttää motivaatio liikuntaan ja terveellisen ruokavalioon, kun jouluähkystä on jo 2kk?
Löydä sisäinen motivaatiosi
Motivoidumme erilaisista asioista. Jollekin motivaattori on kevyempi olo, toiselle tavoitefarkut, kolmannelle tietty kyykkytulos ja neljäs tahtoo selkänsä kivuttomaksi. Mikä tahansa se syy onkin, että olet päättänyt tehdä muutoksia arkeesi ja harjoitteluusi, on motivaation tultava sinusta itsestäsi.
Sisäinen motivaatio ohjaa toimintaamme ja ajatuksiamme kohti tavoitteitamme. Kukaan ei voi käskeä sinua liikkumaan väkisin. Hyvä on, voi, mutta tulos ei todennäköisesti ole kovin pitkäkestoinen tai hyvä. Kun sinulla on sinua itseäsi motivoiva tavoite ja sinulle sopiva tapa tavoitella sitä, olet tiellä menestykseen.
Tiedämme varmasti kaikki jonkun ihmisen, jolle on sanottu miljoonakaksisataa kertaa siitä, että hänen pitäisi liikkua. Eikä näistä sanomisista ole ollut mitään hyötyä. Ihmetellään miksi se ei nyt tee mitään, vaikka kuinka monta kertaa ollaan sanottu asiasta. Motivaation puuttuminen tai ulkopuolelta tullut motivaation lähde voivat ja yleensä kariuttavat liikuntainnostuksen heti alkuunsa. Tai sitten jaksetaan kuukausi kaksi ja sitten tulee stoppi. Ja usein joulukiloja karistellessa stopin aika tulee maaliskuussa.
Mistä ihmeestä sen sisäisen motivaation sitten saa ja miten säilyttää se?
Laita silmät kiinni ja mieti, mistä haaveilet. Näetkö itsesi pienempi kokoisena, vahvempana, terveempänä? Haaveiletko maratonin juoksemisesta tai kymmenestä leuanvedosta? Haaveiletko elämästä ilman selkäkipuja tai että jaksat juosta lasten tai lasten lapsien perässä hengästymättä?
Haave. Sinun haaveesi. Ei kaverin, puolison tai edes oman äidin. Sinun. Kun haave on mielessäsi, tee siitä tavoitteesi. Mieti haavettasi joka ikinen päivä. Haaveile siitä niin, että se saa hymyn huulillesi. Kun ohjaat ajatuksesi siihen, että haaveestasi tulee totta, teet alitajuntaisesti valintoja, jotka vievät sinut lähemmäs tavoitettasi.
Kun haaveestasi tulee tavoite, joka motivoi sinua eteenpäin, pysyy motivaatio helpommin myös silloin, kun elämä potkii päähän. Tulee vaiheita, kun tavoitteesi ei välttämättä ole prioriteetti yksi. Mutta haaveesi on koko ajan matkassasi. Sen kanssa menet koko ajan pikkuhiljaa kohti tavoitettasi. Pidä haaveestasi kiinni, se on hyvä matkakaveri.
Ihanaa maaliskuuta, muistakaa haaveilla!
Kirjoittaja on Jemina, GOGO Parkin kuntosaliohjaaja