Esittelyssä 11 GOGO-ohjaajaa, jotka ovat myös fysioterapeutteja!

Tiesithän, että meidän ohjaajista ja henkilökunnasta löytyy avuksesi monta osaavaa fysioterapeuttia?

Miten ohjaajan fysioterapiakoulutus hyödyttää sinua?

Fysioterapiakoulutuksen käyneet ohjaajat ovat perehtyneet laajemmin ihmiseen ja kehon toimivuuteen. Jos sinulla on esimerkiksi ongelmia lonkassa, selässä tai hartian alueella, ohjaaja osaa auttaa sinua! Heidät on koulutettu tunnistamaan kehon ongelmien syitä ja ehdottavat juuri sinun tilanteeseesi sopivia liikkumismuotoja.

 

Ulriikan kokemukset GOGOn fysioterapeuteista

Ulriikka, kolmen lapsen äiti ja sairaanhoitaja, on ollut GOGOn fysioterapiakoulutuksen saaneen Inkerin henkilökohtaisessa ohjauksessa.

Ulriikka kertoo: ”Olen huomannut ryhtini paranevan ja etenkin keskivartaloni on voimistunut. Mun mielestä on tosi iso etu, että ohjaajalla on fyssarikoulutus. Inkku (Inkeri) katsoo mun liikkeet ja asennot aina kuntoon, etten mä tee vahingossa väärin ja loukkaa itseäni.”

Ulriikka huomauttaa, että vaikka hänellä on sairaanhoitajakoulutus, fysioterapeutilla on silmää asioihin, joita hän ei ole huomioinut.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jos sinulla on kysyttävää liikkumisestasi tai liikkeistäsi, ota rohkeasti yhteyttä alla oleviin fysioterapeuttikoulutettuihin ohjaajiin! He auttavat sinua mielellään 🙂

Kaikki GOGO-ohjaajat ovat huippuja, ja tässä esiteltynä fysioterapiakoulutuksen saaneet!

 

Kaisa Haunia

”Moi! Mä oon Kaisa, ja valmistunut fysioterapeutiksi 2017. Teen fyssarin hommia siis päivätyökseni, ja GOGO:lla ohjaan tällä hetkellä energistä BODYATTACK:ia. Lisenssi löytyy myös THE TRIP:stä. Nähdään tunneilla!”

Kaisaa näet ohjauksen parissa jälleen syyskuussa!

 

Heli Alho

”Olen Heli Alho (fysioterapeutti, personal trainer ja ryhmäliikuntaohjaaja). Tulin GOGOlle 2012-2013 tienoilla ja ohjaan paljon eri LES MILLS -tunteja (BODYPUMP, BODYCOMBAT, BODYBALANCE, BODYSTEP, CXWORX, GRIT Series, LES MILLS TONE ja THE TRIP). Asun nykyään Helsingissä, mutta ohjaan taas syksyllä GOGO Parkissa lauantai-iltapäivisin BODYBALANCEa ja THE TRIPiä.”

Heli palaa GOGOlle syksyllä!

 

Seda Ilksöz

”Olen monipuolinen kuntoutuksen ja liikunta-alan ammattilainen. Teen päivätyötä iäkkäiden ja muistisairaiden kanssa. Tykkään työstäni ja koen sen merkityksellliseksi, mutta liikunnanohjaaminen GOGOlla on ihanaa vaihtelua, ja teidän hyväkuntoisten ja taitavien asiakkaiden ohjaaminen tarjoaa toisenlaista haastetta ja iloa päiviini. Tällä hetkellä ohjaan spinningiä ja muokkausta, tervetuloa tunneilleni!”

Sedan kesälukkarista löytyy kestävyysspinning Cityssä maanantaisin klo 17.00.

 

Erika Hongisto

”Moikka! Olen Erika, fysioterapeutti, kuntosaliohjaaja sekä Personal Trainer GOGOlla. Ohjaan myös satunnaisesti esim. Liikkuvuustunteja ja BioCircuitia Parkissa sekä HIIT-tuntia Cityssä! Kesällä mut voi nähdä myös esim. Cityn terassitunneilla. Nähdään siellä!”

Erika sijaistaa tänä kesänä seuraavia tunteja: X-Body, HIIT 30 (puistossa ja sisällä), BioCircuit-opastus, Voimatreeni, Pyykkilauta vatsatreeni, Terassi TABATA, Senioriittacircuit ja Liikkuvuus/venyttely. Huh huh! Varaa itsesi Erikan tunneille täältä!

 

Julia Hildén

”Olen ohjannut GOGOlla vuodesta 2001. Ohjaamishistoriasta löytyy vaikka ja mitä, mutta tällä hetkellä ohjaan seuraavia: Bodybalance, Bodypump, CX, teräspakarat, rasvanpolttoa, vahvat kädet ja vatsa-selkä.

Rakastan liikkua ja voida hyvin! Minun tunnilla keskitytään haastamaan itsemme ja raketamaan vahva ja toiminnallinen vartalo, joka kannattelee läpi arjen!

Fysioterapian (valmistunut 2005) lisäksi olen opiskellut yliopistolla liikuntalääketiedettä, ravitsemustiedettä ja tällä hetkellä suoritan liikuntapsykologian opintoja.

Tervetuloa nauttimaan liikunnasta minun kanssa!”

Varaa itsesi Julian tunneille täältä!

 

Konsta Kossi

”Hei! Olen syksyllä 2019 kolmatta opiskeluvuottani aloittava fysioterapeuttiopiskelija ja osa GOGO:n dream teamia ryhmäliikunnanohjauksen puolelta. Parin viime vuoden aikana – mitä GOGO:lla on tullut työskenneltyä – olen pyrkinyt vaikuttamaan monipuolisesti omaan ja erityisesti muiden liikkumiseen ja terveyteen.

Aloitin GOGO:lla tammikuussa 2018 ohjaamalla LES MILLS THE TRIP:iä, ja tämän jälkeen haaviin on kertynyt myös pari muuta mainitun konseptin lajia. Mun repertuaariin kuuluu myös ns. ”freestyle -tunteja”, kuten esimerkiksi liikkuvuusharjoittelu, HIIT-harjoittelu, jalkapallo ja street workout. 

Oma liikuntataustani on seuraavanlainen; olen pelannut jalkapalloa niin kauan kuin muistan, mutta viimeiset pari vuotta enemmän harrastuksena kuin tavoitteellisena urheiluna. Kehonpainoharjoittelua olen harrastanut omatoimisesti ja itseoppineena jo pidempään, mikä on innoittanut treenaamaan spesifisti pikkuhiljaa yleistyvää ja suosioon nousevaa plastista voimistelua, calisthenicsia. Joukkueurheilun parissa pitkään vietetty aika ohjasi kuin suoraan jatkumona ryhmäliikunnanohjaamiseen. Mikä on parempaa kuin treenata kovaa ja nauttia siitä? Tottakai se, että treenataan ja nautitaan ryhmässä!!

Oma intohimoni fysioterapiaan tulee lajitaustani, jalkapallon, kautta. Omistan ns. lasinilkat eli yliliikkuvat nivelsiteet nilkkanivelissä. Tästä syystä lajissa, jossa tulee paljon kontaktia, rytminvaihdoksia ja hyppyjä, ovat nivelsiteet koetuksella. Olen teipannut nilkkojani treenejä ja matseja varten erityisesti viimeiset tavoitteellisesti pelatut vuoteni. Fysioterapeutin ohjeiden mukaan kuntoutin koipiani, ja huomasin jonkin ajan kuluttua nilkkojeni vahvistuvan. Se, että koin ja näin konkreettisesti käytännössä millainen vaikutus fysioterapialla voi toimintakyvylle ja erityisesti fyysiselle terveydelle olla, sai minut kiinnostumaan alasta mahdollisena tulevana ammattina.

Kiinnostukseni fysioterapiassa kohdistuu tällä hetkellä pitkälti urheiluvammoihin ja urheilijoihin. Enkä tarkoita ainoastaan tavoitteellisesti liikkuvia ihmisiä tai kilpaurheilijoita, vaan kokonaisuudessaan liikuntaa harrastavia treenaajia. Myös ryhmässä tapahtuva kuntoutus ja liikkuminen on mielen päällä koko ajan, sillä ryhmäliikunta on tehokas, taloudellinen sekä sosiaalinen tapahtuma. Yhdellä ryhmän tapaamiskerralla saadaan jo monta hyötyä; fyysinen ja mentaalinen terveys kohenee sekä kukkaro kiittää. 

Kolmas opiskeluvuoteni alalla alkaa Tampereen Ammattikorkeakoulun Proakatemialla, jossa opetellaan toimimaan yhtenä tiiminä ja perehdytään yrityksen toimintaan ja fysioterapian mahdollisuuksiin sekä haasteisiin yksityisellä sektorilla. Itseäni kiinnostaa todella paljon valmistumisen jälkeen työllistyä liikunta-alalle ja toimia yksityisessä yrityksessä, kuten esimerkiksi liikunta/hyvinvointikeskuksessa ja/tai perustaa oma toiminimi.”

Konsta ohjaa GOGO-kesänä lähes joka päivä! Aikataulusta löydät Konstan BODYPUMPin, TABATAn, jalkapallon, GRITin sekä the TRIP-virtuaalipyöräilyn.

 

Inkeri Penttilä

”Mä olen Inkku ja minut tapaat GOGO Cityssä Hämeenkadulla. Ohjaan arkipäivisin kuntosalitunteja (X-BODY, pakara-, voima- ja kuntosalitreeni), liikkuvuus-venyttelyä ja niin sanottuja freestyle -tunteja, kuten muokkausta ja vatsa-selkää. Tunneilla keskityn erityisesti hyviin tekniikkaohjeisiin ja haluan, että liike tuntuu siellä missä pitää! Lisäksi työnkuvaani kuuluu yksilöohjausta kuntosalilla sekä erilaisia pienryhmiä ympäri vuotta. Tule nykäisemään hihasta, jos on mitään kysyttävää esimerkiksi kuntosaliharjoitteluun liittyen!”

Lue lisää Inkun Personal Trainingistä!

 

Piila Tähtinen

”Moi! Olen Piila ja opiskelen fysioterapeutiksi. Toisen vuoden opinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa alkavat syksyllä. GOGOlla ohjaan BODYATTACKia ja minuun saattaa törmätä satunnaisesti myös muita tunteja tuuraamassa.”

Piilan BODYATTACK pidetään klo 16.15 perjantaisin Cityssä!

 

Maria Tuupola

”Hei, olen työskennellyt GOGOlla erinäisissä tehtävissä vuodesta 2001 alkaen. Tällä hetkellä ohjaan BODYBALANCEa 2h/vko. Hektinen arki tasapainottuu mukavasti BODYBALANCE-tunnilla. Tule sinäkin rohkeasti kokeilemaan, mitä tunti voisi antaa sinulle!

Fysioterapeutiksi olen valmistunut v. 2004 ja sen lisäksi olen koulutukseltani myös liikunnanohjaaja.

Vapaa-ajalla yritän liikkua mahdollisimman monipuolisesti ohjaamisten lisäksi; lenkkeilen, käyn kuntosalilla ja olen aloittanut uudelleen joukkuevoimistelun.”

Katso BODYBALANCEn esittelyvideo!

 

Taru Vähätalo

Taru on GOGOn toimitusjohtajan lisäksi BODYBALANCE-ohjaaja.

Tule mukaan Tarun BODYBALANCEen maanantaisin ja keskiviikkoisin GOGO Parkissa!

 

Merja Lindström

”Hei! Olen ohjaaja ja Personal Trainer GOGO Parkissa. Erityisosaamistani ovat tuki- ja liikuntaelinongelmat, keskittyminen niiden hallintaan ja niistä paranemiseen erilaisten harjoitteiden avulla, sekä kaikenlainen hyvän olon saavuttaminen. Olen toiminut fysioterapeuttina yli 30 vuotta. Olen lisäksi ravinto-ohjaaja. Asiakkaan tavoitteet ovat aina pääasia!”

Hauska fakta: Merja ja Taru ovat vanhoja luokkakavereita!

Tutustu Merjan Personal Trainingiin!

 

Seuraavan kerran treenatessasi, muistathan ohjaajien olevan aina tukenasi! Fysioterapiakoulutetut ohjaajamme pystyvät varmasti auttamaan minkä tahansa päätä tai kehoa askarruttavan asianne kanssa 🙂

 

Varaa seuraava ryhmäliikuntatuntisi!

 

Takaisin