Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna GoGo Cityssä pidettiin uusimman Les Mills -lajin SH’BAMin peruskoulutus. SH’BAM™ on 45 minuutin mittainen tanssillinen tunti, jonka jokaisessa kappaleessa on omanlaisensa tyyli ja helppo koreografia. Lue lisää SH’BAM-lajista täältä. Meitä osallistujia oli 21, eli suuri määrä kahden päivän koulutukseen, joten kouluttajiakin oli kaksi. Saimme jo etukäteen kotiin harjoiteltavaksi musiikin ja koreografian sekä dvd:n, joka auttaa oikean tekniikan oppimisessa. Moni olikin ahkerasti opetellut koko ohjelman ulkoa – itse en tähän joukkoon kuulunut.
Koulutuksen aluksi esittelimme itsemme ja sitten jo aloimmekin liikkua. SH’BAM-tunnin kävimme läpi joka päivä 2-3 kertaa, joten koko ajan oli kova nälkä ja jano, ja viikonlopun aikana tunnin koreografian oppi lähes huomaamattaan. SH’BAM-koulutuksessa kiinnitettiin huomiota erityisesti tanssitekniikkaan. Kouluttajat itse eivät ensimmäisen kerran jälkeen liikkuneet mukana, vaan kiertelevät ryhmässä ja korjasivat milloin ranteen, milloin lantion asentoa. Viikonlopun aikana taitavat kouluttajamme väänsivätkin jokaisesta monin kerroin paremman tanssijan. Koulutuksessa kävimme läpi vain vähän ohjaamisen teoriaa verrattuna muihin käymiini Les Mills -koulutuksiin. Pääasiassa keskityimme harjoittelemiseen liikkumisen kautta. Lyhyet teoriahetket olivat toisaalta todella tarpeellisia ja hyödyllisiä, sillä laji tarvitsee omanlaisensa ohjaustavan kuin esimerkiksi tehotunti BODYATTACK™ tai keskittymistä vaativa BODYVIVE™.
Harjoittelun lomassa me tulevat SH’BAM-ohjaajat olimme koko ajan arvioinnin kohteena, kun kouluttajamme selvittivät, onko meissä tarpeeksi ainesta ohjata lajia. Jokaisen piti opetella ensimmäiseksi päiväksi yksi kappale, joka ohjattiin muulle ryhmälle. Toiseksi koulutuspäiväksi saimme uudet kappaleet, jotka ohjattiin ja kuvattiin kahdesti arviointia varten. Jokaisen ohjauskerran jälkeen saimme palautetta, jonka pohjalta ohjaamistaan tuli seuraavaksi kerraksi parantaa. On hassua, miten paljon ohjaamista jännittää arvioinnin kohteena ollessaan, eivätkä ohjeet tule suusta suunnitellusti (tosin puhuuhan sitä muutenkin aina läpiä päähänsä). Itselleni tilanne ei ollut edes uusi: tämä oli jo neljäs Les Mills -peruskoulukseni ja kuudes vuosi ryhmäliikunnanohjaajana. Yksi koulutettavista taas ohjasi ihka ensimmäistä kertaa vasta koulutuksessa – ja selvisi upeasti! Koulutuksessa oman suoriutumisen lisäksi onkin mielenkiintoista seurata muita ja muiden kehittymistä. Ohjaajat ovat ihanan persoonallisia ja näkevät kappaleet hieman eri tavoin. Kannattaa siis käydä kokeilemassa eri ohjaajien tunteja saadakseen lajeista kaiken irti!

-Anni Jormakka