5+1 keinoa tavoitteen saavuttamiseksi

 

Oletko juuri aloittanut liikkumisen tai junnaako kehitys paikallaan? Syksyllä on hyvä asettaa tavoite omalle liikkumiselle: haluatko aloittaa säännöllisen liikkumisen terveyssyistä, löytää uudelleen liikunnan riemun ja sinulle sopivan lajin, pudottaa painoa vai kasvattaa lihasmassaa? Jokainen suunnittelee tavoitteensa itse oman liikuntahistoriansa ja toiveidensa mukaan. Kun päätös on tehty ja tavoite asetettu, on aika ryhtyä hommiin! GoGon vinkit ja GoGo Hermian kuntosalivastaavan ja personal trainerin, fysioterapeutti Elina Korjansalon opetukset siivittävät sinut kohti tavoitteitasi.

1. Suunnittele realistinen tavoite

Jos haluat laihtua tai kerätä lihasmassaa 20 kiloa kuukaudessa, tulet taatusti pettymään. Ole realistinen ja kysy esimerkiksi personal trainereiltamme neuvoja oman tavoitteesi saavuttamiseksi. Elinan kehottaa aloittelijoita asettamaan tavoitteeksi liikkua 2-3 kertaa viikossa yhdistellen lihaskuntoa ja aerobista harjoittelua. Jos tavoittelet suurta painonpudotusta tai lihasmassan kasvatusta, kannattaa miettiä myös välitavoitteita, joiden saavuttaminen on lopputavoitetta lähempänä.

2. Ole kärsivällinen

Elina muistuttaa, että vain säännöllinen ja pitkäjänteinen harjoittelu kehittää. Älä siis luovuta ensimmäisen viikon jälkeen, jos et huomaa muutoksia. Kuntosaliharjoittelussa kehittymisen huomaa yleensä 6-8 viikon kuluttua, peruskunto sen sijaan kehittyy nopeammin, kun lisäät aerobista harjoittelua treeniviikkoon. Iloitse jo pienistä kehityksen merkeistä, kuten virkeämmästä olosta.

3. Haasta ystäväsi mukaan

Jos salille tai jumppaan lähteminen yksin tuntuu vastenmieliseltä, värvää ystäväsi tai perheenjäsenesi mukaan. Tästä voit lukea jäsenistämme, jotka viettävät vapaa-aikansa salilla mieluiten kavereiden ja puolison kanssa. Yhdessä on helpompi testata uusia lajeja, eikä treenikaverisi anna sinun luistaa sovitulta salitreeniltä. Kysy edullisista perhejäsenyyksistä tai kahden henkilön personal trainer -paketeista lisää asiakasneuvojiltamme ja personal trainereilta!

4. Älä sorru aloittelijoiden mokiin

Aloittelevat liikkujat usein innostuvat nopeasti liikaa ja valitsevat liikuntamuodoikseen sellaisia lajeja, joihin peruskunto ei vielä riitä. Ryhmäliikuntatarjonnassa on melko paljon intervallityyppisiä tunteja, joiden intensiteetti on korkea. Tämä altistaa rasitusvammoille tai innostuksen laantumiselle. Kysy vastaanotostamme tai ohjaajilta neuvoa sopivan tunnin löytämiseksi ja tee raskaammilla tunneilla hypyttömiä vaihtoehtoja.

Kuntosalilla aloittelija tekee usein liian rauhallisella tempolla ja toistomäärät ovat mitä sattuu. GoGo tarjoaakin uusille jäsenilleen ilmaiseksi yhden personal trainer -kerran sekä päivitettävän kuntosaliohjelman. Jos aloittelet treenaamista GoGolla, suosittelemme myös kuntosalin laiteopastusta tai uutta ryhmäliikunnan starttikurssia Hermiassa. Kysy lisää vastaanotosta!

5. Asenne ratkaisee

Elinan mukaan oma motivaatio ja asenne merkitsevät valtavasti tavoitteen saavuttamisessa. Motivoidu lukemalla liikunnan hyödyistä tai katselemalla kuvia unelmavartalosta: sen eteen on todennäköisesti tehty paljon töitä.

+1. Tee (kunnolla!)

Lähde salille. Tee vielä viisi tai kymmenen toistoa. Muistat hengästymisen ja lihaskivun tunteen vain hetken, mutta luovuttamisen aina. Elina muistuttaa, ettei harjoitusmäärien ja -kertojen tarvitse olla kovinkaan suuria. Sen sijaan tee liikkeet kunnolla ja oikein! Saavutettuasi tavoitteesi tiedät, että se oli sen arvoista.

Mikä on sinun tavoitteesi tänä syksynä?

Ps. Oman tavoitteensa saavuttivat myös Johanna ja Sampo, joiden haastattelun voit lukea täältä. Pari selviytyi alkukarsinnoista jatkoon ja kisaa tulevana viikonloppuna Suomen mestaruudesta Fitness Expossa.

Takaisin

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.