My GoGo Express: Jaakko

Pyysimme jäseniämme kirjoittamaan meille oman ”GoGo tarinansa”, eli minkä tahansa tarinan omaan elämäänsä ja GoGohun liittyen. Tällä kertaa saamme kuulla Jaakon tarinan. Mikäli sinäkin voisit jakaa tarinasi muille, ota yhteyttä osoitteeseen blogi (at) gogo.fi.

Jaakko:

Punttisalia on perinteisesti pidetty omaa kehoaan rakastavien, materialististen ja turhamaisten ihmisten pikakeinona saavuttaa nopeasti lihaksikas tai kiinteä, kehon ja mielen lujuudesta ja ruumiillisesta työnteosta kertova ulkomuoto- samanlaista ”huijausta” kuin suomalaisten solariumissa käynti tai etelämmässä asuvien ihmisten verhoutuminen vaatteisiin, jotka estävät ruskettumisen, joista kumpikin pyrkii viestittämään parempaa sosiaalista statusta kuin mihin oikeasti kuuluu.

Osittain tämä voi olla tottakin, ja onhan se niin että kehostaan huolen pitäminen -vaikka se lähtisi vain puhtaasti itsekeskeisistä syistä- on joka tapauksessa paremmin suunnattua egoismia kuin rahan ylenmääräiseen hankkimiseen keskittyvä, ylenmääräisen nautintohakuinen tai materiaalista lohtua komeista autoista, merkkivaatteista ja muista kalliista leikkikaluista, tai mikä kaikkein tuhoisinta, päihteistä nautintoa saava elämä.

Itse koen edustavani enemmän punttisalin filosofista puolta, vaikkakin harrastukseni on hyvin vaatimatonta ja varsinkin katkonaista. Aivan samaan tapaan kuin filosofisen elämän harjoittaminen edellyttää järkähtämätöntä mielen lujuutta, punttisalilla ruumiin koettelu karaisee ajattelua ja tahtoa. Juuri punttisalilla, hikoillen koetusten alla, koen saavani samaa henkistä avartumista kuin mihin lukemattomat askeetikkofilosofit, munkit ja muut vastaavat ovat omassa elämässään pyrkineet: itsensä koettelemiseen, yksinkertaisuuteen ja ylenmääräisiä nautintoja ja ylellisyyksiä väheksyvään elämään.

Kaikkein parasta on kun nämä kaksi yhdistää: juoksumatolla kävellessä ylämäkeen pystyy vallan mainiosti kehittämään myös mieltään lukemalla matematiikkaa, englanninkielistä korkeakirjallisuutta tai Platonia- tai mitä ikinä haluatkaan lukea.

Olen käynyt elämässäni paljon saleja läpi: vaatimattomia lähiösaleja, pro-tason hienostosaleja ja siltä väliltä olevia- nuoruudessani, kun minulla ei ollut rahaa käydä saleilla, treenasin jopa metsän keskellä erään hiihtomajan pihassa ruosteisilla punteilla. Kaikissa paikoissa on ollut omat puolensa.

GoGo Expressin ystävällinen sekä arkisen helposti lähestyttävä henkilökunta ja rauhallinen sekä nuorekas asiakaskunta on ehkä parasta. Laadukkaan salin uskomattoman edullinen hinta houkuttelee asiakkaita kaikista sosiaaliluokista, eikä ole pelkästään paremman luokan hienostelusali, vaikka varustelutasoltaan ei yhtään häviä hinnoittelullaan opiskelijat, työttömät sekä matalapalkkatyöläiset karkoittavalle salille.

Tänne on helppo tulla ja yrittää juoksumatolla harjoitellen vähitellen saavuttaa elämäni suurinta tavoitetta, saavuttaa jälleen 3000 m cooperin testissä keski-iän uhkaavasti lähentyessä.

Jaakko Joutsi

Kiitos Jaakko!

Edelliset My GoGo tarinat:
My GoGo: Piia
My GoGo: Technopolis ja Suvi
Takaisin

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.