GoGon Spinning®-ohjaajat lähtivät yhdessä matkalle Hollantiin, kokemaan jotakin mitä he eivät olleet aikaisemmin kokeneet! Spinning® Experience 2014 – Evolution järjestettiin 25-26.10.14 Schiedam, Hollannissa. Osanottajat tulivat ympäri maailmaa nauttimaan (ja hikoilemaan) haastavassa, hauskassa ja intoa puhkuvassa tapahtumassa. Tapahtuman slogan ”Me aloitimme sen, ja me olemme vasta alkamassa” kertoo, kuinka jännittävästä spinning-tapahtumasta tässä on kyse.
Annetaan siis vuoro ohjaajille, jotka palasivat ehjin nahoin ja aikaisempaa taitavampina ohjaajina takaisin GoGolle:
Anni A., miltä tuntui päästä tällaiselle reissulle, ja miten matkan teko sujui?
– Ihan esimmäiseksi, todellakin oli tosi kivaa päästä tällaiselle matkalle! Matkanteko sujui kaikin puolin hyvin, vaikka toki matka niinkin lähellekin kuin Hollantiin vei tunnin jos toisenkin. Onneksi mitään ongelmia ei ollut ja olimme kaikkialla oikeaan aikaan ja löysimme tarvittavat kulkuneuvotkin ilman suurempia ongelmia. Pari päivää olivat aika tiiviit, mutta onneksi ehdittiin nukkua kuitenkin ihan hyvät yöunet niin jaksettiin hyvin ajaa ja keskittyä itse asiaan.
Ines R., mikä oli parasta Spinning Experiencessä?
– Parasta reissussa oli ehdottomasti huippu seura! Meillä oli aika sekopäiset jutut ja tosi hauskaa. Parasta oli myös se, kun Mikko ei jaksanu dinnerillä koko suklaakakun palaansa niin se loppu päätyi mun kitaan. 😀
Kai-Mikael A., millainen ohjelma teillä oli matkalla?
– Ohjelma oli jaettu kahdelle päivälle. Lauantaina osallistuimme erilaisille luennoille ja käytännön harjoitteisiin, joita pitivät maailmanluokan spinningohjaajat, Anthony Musemici ja Pedro Plaza. Luennot käsittelivät muun muassa sitä, mitä vaaditaan, jotta muututaan loistavaksi ohjaajaksi ja kuinka käyttää musiikkia tunneilla. Käytännön harjoitteet olivat tietysti spinnningpyörien päällä suoritettuja eri teemoin varustettuja spinningtunteja. Klubielämää Ibizalla, kuvitteellisessa vesisateessa ajelua, hengellisen puolen valjastamista ja ei siellä punnertamiselta ja lihaskuntoharjoitteiltakaan vältytty. 😀
Sunnuntaina otimme osaa sitten neljän sadan muun ihmisen kanssa kuuden tunnin spinningmaratoniin. Maratoni oli jaettu neljään 1.5h osaan, joilla jokaisella oma ohjaajansa ja teemansa. Tunnelma oli discopallojen välkkeessä ja strobovalojen vilkkuessa erittäin hikinen ja hurmoksellinen.
Näiden lisäksi ei sovi tietysti unohtaa aina niin ihanaa matkustamista lentokenttäkuolemineen, eikä tietystikään lauantai-illan illallista Star Trac -kuntosalilaitevalmistajan edustajien kanssa. Se kuitenkin oli varmaa, että tekemisestä ei ollut viikonloppuna pulaa.
Vuokko V., paljonko tuli poljettua viikonlopun aikana?
– Huh, no tulihan siellä poljettua! Poljin molempina päivinä n. 4,5h yhteensä! Markuksen kanssa juttelin ja hän kertoi että normaalisti tunnissa menee n. 25km, eli uskon että poljin n. 200km! 😀 Huh hei, mutta olipas hauskaa!
Linnea H., mitä opit viikonlopusta?
– Sain paljon uusia ideoita omille tunneille ja näin erilaisia ohjaustapoja. Opin myös, että Markuksenkin ikäiset voivat olla tosi hauskoja. ;D
Markus S., vastasitko Spinning Experience odotuksia? Mitkä asiat yllättivät?
– Spinning Experience ylitti odotukseni. Aivan mahtava tapahtuma ja mukava reissu! Yllättävää oli kuinka paljon Spinningiin saadaan lisäfiilistä discopallolla ja videoscreeneillä. Ja lisäksi yllätti, että ikää epäillään hauskuuden tappajaksi 😉
Mikko T., mikä jäi mieleen viikonlopusta ja sovellatko kenties jotain oppimaasi nyt tunneillasi?
– Ainahan reissuista jotain taskuun jää!
– Nyt vähintääkin uusia biisejä ja pieniä jyviä tuntirakenteen muuttamiseksi. SPEX2014:ssa oli jälleen hauska huomata, kuinka erilaisia tapoja on tunteja rakentaa ja ohjata. Varsinkin kun nuo eurooppalaiset tunnit tuntuvat hieman poikkeavan Suomessa totutuista. Toinen mieleen jäänyt asia oli Tabata- / HIIT-henkisen lyhyen lihaskuntorharjoituksen yhdistäminen Spinning-tuntiin. Suosittelen. Kannattaa kokeilla vaikka ihan omatoimisesti salilla tunnin jälkeen.
Noora S., millainen fiilis matkalla oli ja tunneilla joille osallistuitte?
– Ryhmähenki tällä reissulla oli tiivis ja räiskyvä, kuten odottaa saattoi. Varsinkin sunnuntaina Spinning-maraton oli fiilistä täynnä, kun hallissa oli satoja pyöriä ja spinning-ohjaajia polkemassa intoa täynnä. Järjestäjät olivat tehneet hyvää työtä tunnelman luomiseksi, sillä musiikit, valot ja videotykeistä pyörivät filmit tekivät polkemisesta ihan uudenlaisen elämyksen. Koko viikonlopun kestävä polkeminen tuntui ehkä etukäteen raskaammalta kuin mitä se todellisuudessa oli. Milloin vaan uudestaan!
Raakel R., kannattavatko tälläiset tilaisuudet?
– Toki kannattaa! Matkan parasta antia oli ehkä yhteishengen tiivistyminen ja kohentuminen – GO MAMMOLOS! On hyvä päästä välillä tuulettamaan ajatuksia pyöräilijä-kollegoiden kanssa (huolimatta ajatusten ja juttujen laadusta 😉 ) ja nimenomaan pyöräilyn merkeissä. Henkilökohtaisesti sydäntä & jalkoja lämmitti erityisesti sunnuntain maratonajo, joka toimi muun muassa hyvänä harjoituksena 22.11. GoGon spinning-maratonia varten.
Sara P, miten tiivistäisit matkan parhaat palat?
– Meidän matka Hollantiin onnistui hienosti, meillä oli hauska viikonloppu liikkumisen ja spinun merkeissä! Sain kyllä paljon voimaa ja innostusta meidän kokemuksesta. Sain uusia ideoita sekä musikista että ohjelmista, sekä totta kai myös teknikkavinkkejä. Sunnuntai-marathon oli mahtava ja kaikki osallistujat olivat täynnä tartuttavaa energiaa ja iloa! Nähdään pian spinningissä, kaikki valmiina pitämään hauskaa ja trenaamaan!
Kiitos upeat ohjaajamme! Kysykää lukijat lisää kokemuksia ennen tai jälkeen Spinning-tunteja! YouTubesta voit katsoa videomateriaalia tapahtumasta. Laita myös kalenteriisi 22.11. järjestettävä Spinning-maraton ja ilmoittadu GoGo Parkin vastaanottoon.
Käytkö Spinningissä? Jos vastasit kyllä, niin kerro muille miksi, jotta kaikki innostusivat kokeilemaan!