Tarja Leppälän nimi ryhmäliikuntakalenterissa on tuttu näky. Tarja on ollut tuttu kasvo GoGo:lla jo 25 vuoden ajan. Se, miten hän päätyi ohjaamaan ryhmäliikuntatunteja, oli kuitenkin vahinko. Kukapa olisi uskonut? Tarja on koko ikänsä liikkunut, sillä hän kasvoi maalaistalossa missä arkiliikuntaa tuli kokoajan ihan vahingossa. Lapsena Tarja kuitenkin inhosi koululiikuntaa, sillä omien sanojensa mukaan hän oli […]
Liikunnan vihaajasta teräskuntoiseksi ryhmäliikuntaohjaajaksi
Ines Rautavuori, 32, on tuttu kasvo GoGolla; viettäähän hän käytännössä kaiken ajan GoGolla ryhmäliikuntatunteja ohjaten. Ines on työskennellyt GoGo:lla tammikuussa 2016 jo neljä vuotta, kuinka Ines sitten aikoinaan päätyi GoGo:lle ja missä kohtaa liikunta ei ollut enää vastenmielistä? Ineksen tarina Ines liittyi GoGo:n jäseneksi vuonna 2004 kaverinsa lähes tulkoon pakottamana. Aluksi Ines kävi ainoastaan spinningissä […]
Minun lajini: SPINNING®
Minun lajini -sarja jatkuu! Tällä kertaa haastattelemme GoGon Spinning-ohjaajia. Spinning® on sisäpyöräilyä, jossa sekä musiikki että ohjaaja saavat sinut varmasti ylittämään itsesi, kuitenkin niin että jokainen saa polkea itselleen sopivaa vauhtia, eikä muiden kärrystä ole mahdollista pudota 😉 Tervetuloa mukaan! Parkin Spinning-sali on vastikään remontoitu ja täytetty huippu-pyörillä: Spinner Blade Ion –pyörät, jotka on varustettu tehonmittauksella […]
GoGo FIBO:ssa ja CROSS CIRCUIT -treeni
9.-12.4 järjestettiin jokavuotinen FIBO-messu Kölnissä, Saksassa. FIBO tulee sanoista Fitness and Bobybuilding ja messujen aiheena onkin kaikki liittyen kuntoiluun ja kehonmuokkaukseen taivaan ja maan väliltä. Tänä vuonna FIBO:ssa oli yhdeksän messuhallillista täynnä erilaisia laitteita, välineitä, ravinteita ja ammattilaisia, joita kaikkia yhdistää kuntoilu ja urheilu. Paikalla oli kuntoilun ammattilaisia niin kuntoilun, kuntoutuksen, kamppailulajien, tanssin ja monen […]
Lighter life of Henri – Osa 3
Henrin vuoden alusta aloittama kunnonkohotusprojekti jatkuu edelleen! Kehitys on ollut toivotunmukaista ja paljon on ehditty oppia terveellisistä elämäntavoista. Henri on treenannut edelleen vähintään neljä kertaa viikossa. Muutama viikko sitten sattui pienehkö loukkaantuminen ja treenejä vähennettiin tarpeen mukaan, mutta nyt on koko kroppa taas kunnossa ja treenaaminen jatkuu entiseen tapaan. Alkuvuodesta painoa oli 116 kiloa ja […]
Vuokko 87v ― treenannut GoGolla jo 24 vuotta!
GoGon blogissa on ilo esitellä ja haastatella upeita jäseniämme sekä työntekijöitämme! Tällä kertaa esittelyssä on tänään synttäreitään viettävä Vuokko Heikinheimo. Vuokko täytti 87 vuotta! Onnea! Vuokko on myös kaimansa, Vuokko Vähätalon idoli. Vähätalo toivoo itsekin jaksavansa vanhempana treenata yhtä hyvin sekä näyttää yhtä hyvältä ja terveeltä kuin Heikinheimo. Täytyy sanoa, että itsekin haastattelijana olen todella vaikuttunut siitä, […]
My GoGo: Katariina
Pyysimme jäseniämme kirjoittamaan meille oman ”GoGo tarinansa”, eli minkä tahansa tarinan omaan elämäänsä ja GoGohun liittyen. Tällä kertaa kuulemme Katariinan tarinan. Mikäli sinäkin voisit jakaa tarinasi muille, ota yhteyttä osoitteeseen blogi (at) gogo.fi. Aikaisemmat My GoGo -tarinat: My GoGo: Piia My GoGo: Technopolis ja Suvi My GoGo Express: Jaakko My GoGo: Katja ja Emma My GoGo: […]
SPINNING® Experience Hollannissa – ohjaajien kokemuksia
GoGon Spinning®-ohjaajat lähtivät yhdessä matkalle Hollantiin, kokemaan jotakin mitä he eivät olleet aikaisemmin kokeneet! Spinning® Experience 2014 – Evolution järjestettiin 25-26.10.14 Schiedam, Hollannissa. Osanottajat tulivat ympäri maailmaa nauttimaan (ja hikoilemaan) haastavassa, hauskassa ja intoa puhkuvassa tapahtumassa. Tapahtuman slogan “Me aloitimme sen, ja me olemme vasta alkamassa” kertoo, kuinka jännittävästä spinning-tapahtumasta tässä on kyse. Annetaan siis vuoro ohjaajille, jotka […]
My GoGo: Emmi ja Heidi
Tässä jutussa kuulemme jälleen GoGolaisten tarinan, kirjoittajina ystävykset Emmi ja Heidi. “Olemme Emmi ja Heidi, hyvät ystävät Tampereelta. Meille GoGo on paras ja ainoa oikea paikka treenata Tampereella. GoGolla on rento ilmapiiri, ja siellä tuntee itsensä aina tervetulleeksi. Ohjaajat ovat huippuja sekä persoonaltaan että ammattitaidoltaan. GoGolle on aina kiva tulla treenaamaan, kuin tulisi toiseen kotiin. Käymmekin treenaamassa GoGolla […]
My GoGo: Saila
Pyysimme jäseniämme kirjoittamaan meille oman ”GoGo tarinansa”, eli minkä tahansa tarinan omaan elämäänsä ja GoGohun liittyen. Tällä kertaa kuulemme Sailan tarinan. Mikäli sinäkin voisit jakaa tarinasi muille, ota yhteyttä osoitteeseen blogi (at) gogo.fi. Aikaisemmat My GoGo -tarinat: My GoGo: Piia My GoGo: Technopolis ja Suvi My GoGo Express: Jaakko My GoGo: Katja ja Emma […]
Minun lajini: Grit-series
Minun lajini -juttusarjassa haastattelemme GoGon ohjaajia lajin mukaan, ja ohjaajat pääsevät kertomaan mikä kulloisessakin lajissa vetää puoleensa! Tällä kertaa lajinamme on GritStrength, GritPlyo ja GritCardio, joista jokainen on LesMillsin puolen tunnin intervallitreeni eri painotuksilla. Edelliset Minun lajini jutut: Minun lajini: CXWORX Minun lajini: BodyPump Minun lajini: SH’BAM Minun lajini: Kahvakuula Heli Mikä on parasta GRITissä? […]
My GoGo: Elina
Pyysimme jäseniämme kirjoittamaan meille oman ”GoGo tarinansa”, eli minkä tahansa tarinan omaan elämäänsä ja GoGohun liittyen. Tällä kertaa kuulemme Elinan tarinan. Mikäli sinäkin voisit jakaa tarinasi muille, ota yhteyttä osoitteeseen blogi (at) gogo.fi. Aikaisemmat My GoGo -tarinat: My GoGo: Piia My GoGo: Technopolis ja Suvi My GoGo Express: Jaakko My GoGo: Katja ja Emma […]