My GoGo: Emmi ja Heidi

Tässä jutussa kuulemme jälleen GoGolaisten tarinan, kirjoittajina ystävykset Emmi ja Heidi.

”Olemme Emmi ja Heidi, hyvät ystävät Tampereelta. Meille GoGo on paras ja ainoa oikea paikka treenata Tampereella. GoGolla on rento ilmapiiri, ja siellä tuntee itsensä aina tervetulleeksi. Ohjaajat ovat huippuja sekä persoonaltaan että ammattitaidoltaan. GoGolle on aina kiva tulla treenaamaan, kuin tulisi toiseen kotiin. Käymmekin treenaamassa GoGolla 3-5 kertaa viikossa, pääosin Cityssä. Fyysinen kunto ja hyvinvointi ovat tärkeitä, mutta GoGo on meille myös henkisen hyvinvoinnin paikka. Treenatessa stressi ja kaikenlaiset huolet hellittävät, ja kotiin voi lähteä salilta täynnä energiaa ja huolettomin mielin.

Heidille säännöllinen salitreeni on ykkösjuttu. Parasta on laittaa iPodin kuulokkeet korviin, rokki soimaan, ja eikun treenaamaan! Välillä Heidi tykkää myös juosta matolla tai käydä ryhmäliikuntatunneilla, joista suosikkeja ovat BodyJam ja BodyBalance ja suosikkiohjaaja kukas muu kuin Mirka. Välillä GoGo on ollut Heidille todellinen henkireikä. Erityisesti viime vuonna, kun Heidi oli pitkään työttömänä, GoGon avulla sai pidettyä säännöllisen viikkorytmin. Se oli tarpeen, ettei tullut jäätyä kotiin neljän seinän sisälle. Viime kesänä Heidi urheilikin kuutena päivänä viikossa. Tänä kesänä tilanne voi olla toinen työn vuoksi, mutta aina on aikaa kuntoilulle ja GoGolle!

Emmin suosikkeja puolestaan ovat ryhmäliikuntatunnit, erityisesti BodyCombat, BodyPump ja BodyAttack. Hyvien ohjaajien tsempatessa saa itsestään aina vähän enemmän irti kuin edelliskerralla. Tänä keväänä Emmi halusi tehostaa treenaustaan entisestään ja liittyi kuuden viikon BeachBody-ryhmään, jonka myötä salitreenitkin tulivat mukaan viikko-ohjelmaan. Sen verran vannoutunut ryhmäjumppaaja Emmi kuitenkin on, että ekalle salikerralle hän pyysi Heidin mukaansa kaveriksi. Kevään koittaessa Kaupin lenkkimaastot alkavat jälleen vetää puoleensa, mutta GoGolla käyntiä ei jätetä tauolle kesälläkään.

Oman piristävän lisänsä GoGon jäsenyyteemme tuovat erilaiset tempaukset ja jäsenpartyt. Vaikka treenaammekin pääosin erikseen, on bileissä käyty yhdessä, kuten kuvammekin osoittaa.”

Emmi & Heidi

Kiitos Emmi ja Heidi!

Kirjoita sinäkin My GoGo -tarinasi meille osoitteeseen blogi@gogo.fi!

Takaisin

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.