GoGo on saanut blogitiimiinsä mukaan Janeten, joka juuri voitti Fitnessmalli 2015 -tittelin! Tällä kertaa Janette kertoo enemmän itsestään:
Moikka! Olen siis tämän vuoden Fitnessmalli-voittaja Janette Karvonen ja olen saanut paljon kyselyjä siitä, miten pysyn kunnossa ympäri vuoden ja kuinka kurinalaista elämäni oikeastaan on. Pystynkö ikinä herkuttelemaan ja saako ruuasta nauttia? Ajattelinkin nyt jakaa tavallisen päiväni syömisrutiinit sekä viikottaisen treeniohjelmani.
Fitnessmallin elämä on toki kurinalaista juurikin sen takia, koska ympäri vuoden täytyy olla kuvauskunnossa sekä näyttää hyväkuntoiselta, mutta mitä syömiseen tulee noin yleisesti, niin en punnitse ruokiani ja herkuttelen välillä. Se, että on hyvässä kunnossa ei vaadi totaalikieltäytymistä mistään. Onneksi! Jos syö kuusi päivää viikossa puhtaasti ja terveellisesti, voi hyvällä omalla tunnolla helposti herkutella kerran viikossa! Itse teen juurikin näin.
Tavallisen päivän ruokavalio
- Aamupala: puuroa, kookosöljyä, vehnänalkioita, marjoja sekä purkki maitorahkaa tai raejuustoa puuron sekaan + 2 omega-3 -kapselia
- Välipala: maitorahkaa, marjoja sekä pähknöitä
- Lounas: lihaa, kasviksia (kuten wok-vihanneksia), salaattia sekä oliiviöljyä/avokadoa
- Päivällinen: lihaa, perunaa/pastaa/riisiä/leipää sekä salaattia
- Iltapala: maitorahkaa, marjoja ja pähkinöitä tai munakas (keltuainen, valkuaista sekä esimerkiksi leikkelettä ja juustoa) sekä hedelmä + 2 omega-3 kapselia
Pyrin syömään noin 3-4 tunnin välein sekä juomaan vettä päivässä 3-4 litraa. Haluaisin korostaa ateriarytmin sekä aamupalan tärkeyttä! Niihin kannattaa kiinnittää huomiota. Pyrin syömään päivän isoimmat hiilihydraatit eli tuon päivällisen aina salitreenin jälkeen, sillä silloin hiilihydraatit menevät hyötykäyttöön eivätkä kerry vyötärölle! Jos menen treenaamaan aamupalan jälkeen, vaihdan vain aterioiden paikkoja.
Treenit
Entä kuinka sitten treenaan? Treenaan kuntosalilla viisi kertaa viikossa ja kahtena kertana teen salitreenin päätteeksi myös HIIT-treenin polttamaan rasvaa. HIIT- treenihän on siis High Intensity Interval Training harjoitus missä nostetaan sykkeet maksimiin ja sitten ne lasketaan ja tätä toistetaan tietyn ajan verran. Itse teen crosstrainerilla 20 minuuttia niin, että teen minuutin täysiä ja palauttelen noin 30 sekuntia. Jos itsekseen ei huvita lähteä kokeilemaan HIIT- treeniä GoGo:lta löytyy runsaasti HIIT-ryhmäliikuntatunteja kuten GRIT PLYO, GRITSTRENGTH, GRITCARDIO, TABATA ja CrossCircuit. Suosittelen kokeilemaan!
Treeniohjelmani on siis jaettu viiteen osaan, jossa ensimmäisessä treenissä treenaan takareisiä ja pakaroita, toisessa olkapäitä, rintaa ja vatsoja, kolmannessa etureisiä ja pakaraa toisen kerran, neljännessä selkää, hauista, ojentajia sekä vatsoja ja viidennessä treenissä teen HIIT- treenin pakaroille. Treenini kestävät yleensä noin tunnin verran, ja se on varsin riittävä aika hyvän treenin tekemiseen, kunhan sen tekee tehokkaasti ilman turhia taukoja!
Jos tuntuu, että treeni rytmiin on vaikea päästä ja että innostus loppuu kahden viikon jälkeen, suosittelen tekemään treenisuunnitelman itselle joka viikoksi jonka sitten päättää toteuttaa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Myös kaverin kanssa sovitut treenit pakottavat lähtemään treenaamaan!
Haluan toivottaa kaikille treenintäyteistä helmikuuta ja toivottavasti törmätään salilla!
Janettea voit seurata Instagramissa @janettekarvonen, tai netissä fitnet.fi/janettekarvonen.