Blogin vieraskynään tarttui Jouni Viitanen, GoGon yhteistyöurheilija ja Kilpa-aerobicin kaksinkertainen maailmanmestari. Tässä postauksessa Jouni kertoo levosta, hyvinvoinnin unohdetusta palasesta:
Nykyään kaikki paahtaa täysillä. Halutaan olla laihoja, lihaksikkaita, menestyviä ja rikkaita. Lisäksi useilla on perheet tai muita kiireitä. Uskotaan, että suorittamalla meistä tulee onnellisia. Tai että treenaamalla kovempaa voimme paremmin. Lisäksi lehdet ja media tuuttaavat koko ajan epärealistisia kuvia siitä, mikä on mahdollista kuntoilijoille.
Usein kokonaisvaltaista hyvinvointia metsästettäessä tulisikin laittaa ensin uni ja ravinto kuntoon, ja sitten vasta lisätä treenitehoja tai -määriä. Lepoa on kahdenlaista: 1. unta ja 2. stressinhallintaa. Miten yksinkertaisilla tavoilla voisimme siis päästä parempaan lepoon unen ja stressinhallinnan kautta:
1. Uni
Unen merkitys ihmiselle on valtava. Et voi korvata unta millään! Uni palauttaa kehosi ja aivosi. Hyvin nukutun yön jälkeen teet myös parempia ruoka-ainevalintoja, liikut enemmän ja stressaat vähemmän.
Mene aikaisin nukkumaan. Mikään ei korvaa iltaunta. Nuku mahdollisimman paljon: mitä enemmän, sen parempi. Laita tietokoneet, kännykät ja TV:t kiinni klo 20-21. Lue, rentoudu ja nauti rakkaistasi. Nuku pimeässä ja viilessä. Uniongelmissa hengittele, ajattele positiivisesti, lue ja rentoudu iltaisin. Käytä melatoniinia ja magnesiumia iltaisin. Nukahda piikkimaton päälle.
2. Stressinhallinta
Sressi on pitkittyneenä elimistöllemme äärettömän tuhoava. Kortisolihormonilla on paikkansa elämässämme, mutta jos kortisoli ryöppyää jatkuvasti, elimistömme voi huonosti ja väsyy.
Järjestä arjestasi mahdollinen. Suunnittele päiväsi niin, että se on aidosti realistinen. Pyri ajattelemaan negatiivisen sijaan positiivisesti. Kaikilla on vaikeita hetkiä elämässä, ota rohkeasti ohjat omiin käsiin ja vie elämää haluttuun suuntaan. Liiku luonnossa tai muuten ulkona. Halaa, pussaa ja luo läheisiisi rakkaat suhteet. Käytä hengitysharjoituksia ja meditaatiota tai joogaa apunasi stressistä palautumiseen. Opi psykologisia tapoja suhtautua vaikeuksiin ja selvitä niistä. Ole kiitollinen siitä hyvästä, jota meillä kaikilla on elämässä.
Rakkautta ja rauhaa syksyn!
Jouni
Lue Jounin aikaisempi postaus:
Miten palata lomalta hyvinvoinnin polulle?
Etsi palauttavia jooga- ja kehonhuoltotunteja aikataulut-sivulta.