Millainen olet salilla? Vedätkö jokaisen sarjan ähisten loppuun vai tunnelmoitko tanssitunneilla uudet, pinkit kengät jalassa? Kokosimme viisi yleistä salipersoonaa ja annamme heistä jokaiselle oman haasteen. Luettavaksi pilke silmäkulmassa!
Rutiinitreenaaja
Rutiinitreenaaja on tyyppi, joka on käynyt vuosia ellei vuosikymmeniä salilla tai ryhmäliikunnassa ja jolle sali on kuin toinen koti. Rutiinitreenaaja ei juuri perusta maailman uutuuksista, vaan luottaa vanhoihin, hyviksi havaittuihin saliohjelmiin ja ryhmäliikuntalajeihin. Oikeastaan kaiken maailman englanninkieliset jumppien nimet ärsyttävät rutiinitreenaajaa, jonka mielestä Muokkaus ja Vatsa-Selkä ovat kaikkien aikojen parhaat lajit. Rutiinitreenaaja tuskastuu syksyllä ja uudenvuoden jälkeen, kun uudet liikkujat valtaavat salin laitteet ja ovat jumpassa tiellä. Toisaalta hän osaa hyvin neuvoa aloittelevia liikkujia ja tekeekin sen mielellään. Rutiinitreenaaja on tasaisen hyvässä kunnossa, mutta kehitystä ei juuri enää tapahdu, sillä hän ei haasta itseään uusilla tavoilla.
Haaste rutiinitreenaajalle: Kokeile uutta lajia tai päivitä saliohjelmasi. Suunnittele erilaisia treeniviikkoja, sekä kevyitä että rankempia ja muista myös lihashuolto!
Fiilistelijä
Fiilistelijä nauttii siitä mitä tekee ja tekee sitä mistä nauttii. Fiilistelijälle tärkeää on ryhmäliikuntatuntien musiikki, jonka mukana hän usein laulaa, ja jos Fiilistelijä saa mentyä salille, on hänellä napit korvillaan. Fiilistelijän lempitunteja ovat kaikki tanssilliset tunnit ja esimerkiksi BODYCOMBAT ja BODYBALANCE, joissa saa hetkeksi unohtaa arjen ja kuvitella olevansa jotain muuta. Erilaisille tunneille Fiilistelijä pukeutuu mielellään tyyliin sopiviin vaatteisiin. Fiilistelijä ei seuraa kulutettuja kaloreita tai kasvavia lihaksia, mutta on melko hyvässä kunnossa, sillä hänen on päästävä säännöllisesti lempitunneilleen.
Haaste fiilistelijälle: Kokeile hakea fiilistä myös kuntosalin puolelta ja hanki itsellesi saliohjelma. Tanssituntien pariksi sopii esimerkiksi keskivartaloa vahvistava pilates-tunti, joten kokeile myös sitä!
Treenihullu
Treenihullu harkitsee makuupussin tuomista salille, jotta saisi olla siellä aina. Hän haluaa kokeilla kaikkea uutta ja treenaa mielellään usean ryhmäliikuntatunnin peräkkäin. Treenihullu osaa ryhmäliikuntatuntien koreografiat kuin omat taskunsa ja hermostuu, jos ohjaaja tekee virheen. Toisaalta oma lempiohjaaja motivoi Treenihullun parhaimpaansa, ja hän harkitsee itsekin ohjaajan uraa. Kun treenihullu saa tehdä lempipuuhaansa eli liikkua, saattaa hän innostuksissaan kiljaista tai laulaa mukana, mikä toisinaan ärsyttää Rutiiniliikkujaa. Treenihullu on tunneilla eturivissä ja tekee tuntiin kuuluvat taputukset ja kappaleiden loppuasennot asenteella. Treenihullu käy salilla toisinaan testaamassa uusia laitteita ja suosittelee niitä mieluusti myös ystävilleen, kuten Sunnuntaitreenaajille.
Haaste treenihullulle: Muista välillä rauhoittua. Liikunta on tärkeä osa elämää, mutta se ei harrastuksena saa viedä koko päivää. Monta tuntia peräkkäin treenaaminen tai joka päivä liikkuminen eivät ole kehityksen kannalta hyvästä, mieluummin kannattaa tehdä keskittyneesti yksi tunti tai salitreeni ja antaa kropan palautua harjoitusten välissä.
Suorittaja
Suorittaja ja Fiilistelijä eivät juuri tapaa liikuntakeskuksessa. Suorittaja käy vain tunneilla, joissa hiki virtaa ja syke nousee kunnolla. Usein Suorittajaa näkee myös kuntosalilla – tai paremminkin kuulee, sillä kun suorittaja treenaa, hän usein ähisee tai suorastaan karjuu. Sarjojen välissä suorittaja tekee pieneen vihkoon tarkat muistiinpanot painoista ja toistomääristä, ja käy säännöllisesti kehonkoostumusmittauksessa varmistamassa, että kehitys kulkee oikeaan suuntaan. Ryhmäliikunnassa suorittaja ei käytä hypyttömiä vaihtoehtoja, vaan tekee jokaisen toiston isosti.
Haaste suorittajalle: Käy myös kehonhuoltotunneilla ja muista lepopäivät. Lihas ja kunto kehittyvät levossa, ja liian kova harjoittelu voi altistaa ylikunnolle, josta paraneminen voi viedä kauan.
Sunnuntaitreenaaja
Sunnuntaitreenaaja ei todennäköisesti lue tätä blogia, sillä hän ei ole kiinnostunut liikuntakeskuksestaan muuta kuin ajoittaisena treenipaikkana. Sunnuntaitreenaaja liikkuu silloin kun ehtii, mutta usein muu elämä menee liikkumisen edelle. Hän pitää erityisesti ryhmäliikuntatunneista, koska siellä ohjaaja neuvoo, mitä seuraavaksi tehdään. Sunnuntaitreenaaja ei valikoi tunteja ohjaajan mukaan, eikä itse asiassa edes tiedä yhdenkään ohjaajan nimeä. Salin puolella Sunnuntaitreenaaja lähinnä käyttää juoksumattoa ja crosstraineria, sillä kuntosalilaitteet tai vapailla painoilla harjoittelevat Suorittajat ottavat Sunnuntaitreenaajan mielestä liikkumisen liian vakavasti. Fiilistelijöiden kanssa Sunnuntaitreenaaja tulee hyvin toimeen muuten, mutta vanhan kotikaupunkinsa mainos-t-paitaan ja poikansa risaisiin verkkahousuihin pukeutunutta Sunnuntaitreenaajaa ärsyttää Fiilistelijän välineurheilu.
Haaste Sunnuntaitreenaajalle: Kirjoita kalenteriin valmiiksi viikon tai kuukauden treenit äläkä luista niistä. Pyri harjoittelemaan heti aamusta tai töiden jälkeen, sillä illalla sohvan hylkääminen ei kuitenkaan enää houkuta. Jos yksin salille lähteminen ei innosta, pyydä ystäväsi tai pakota puolisosi mukaan, yhdessä lähteminen on aina helpompaa.