to 07.11.2013

Minä tein sen! Liikuntakielteisyydestä teholiikkujaksi

Vuonna 2012 Terhi oli vielä liikunnasta kieltäytyvä ihminen. Jotain tapahtui, sillä nyt 27 vuotias Terhi juoksee pitkiä matkoja ja nauttii GoGon ryhmäliikuntatunneista täydellä sydämellä. Mitä siis tapahtui? Minkälaista arkea elit noin vuosi sitten? Käytännössä koulua vain eikä mitään muuta liikuntaa kun kouluun ja takaisin käveleminen, eli noin 1 kilometrin matka. Minulla on astma ja reuma […]

ti 20.08.2013

Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaisesti, eli Mikan matka kehonrakennuksen SM-kisoihin, osa 4

Olemme blogissa seuranneet GoGon jäsen Mika Hautakorven matkaa hänen ensimmäisiin kehonrakennuskisoihinsa tammi-, helmi- ja maaliskuussa (lue jutut klikkaamalla). Matka mutkistui loukkaantumisen vuoksi, eikä alkuperäinen suunnitelma syksyn kisoihin osallistumisesta ollut enää mahdollinen. Nyt kuitenkin uusi tavoite on asetettu, ja Mika harjoittelee sitä kohti – kehon jaksamisen ehdoilla. Mika kertoo kuulumisistaan ja loukkaantumisen vaikutuksesta treeniin ja treenitunnelmiin. […]

to 30.05.2013

Minä tein sen! Merja laihdutti 44 kiloa

GoGo Express Seppälän jäsen Merja Toppi on onnistunut laihduttamaan upeat 44 kiloa. 160-senttisen ja 128-kiloisen Merjan elämäntapamuutos alkoi syyskuussa 2011, ja tänä päivänä Merjan elopaino on enää 84 kiloa. Vaikka kiloja on lähtenyt jo runsaasti, myöntää nainen olevansa edelleen matkalla kohti 64 kilon normaalipainoa. “Sitten olen pudottanut saman verran kuin painan. Aion etsiä samanpainoisen kaverin […]

ti 16.04.2013

Treeniviikko tavoitteesi mukaan

On  sanomattakin selvää, että oma tavoite vaikuttaa siihen, millä tavalla liikkuu ja harjoittelee. Lopulta  kuitenkin harva tietää, miten tavoitteen saavuttamiseksi tulisi harjoitella. GoGon personal trainer Teemu Nieminen laati viikon treeniohjelman erilaisia tavoitteita kohti liikkuville. Oman ohjelmansa saavat aloittelija, kestävyysliikkuja, lihasmassan lisääjä, liikkuvuuden parantaja ja rasvanpolttaja. Muistathan, että keho tottuu harjoitteluun, jos sen kuormitus on kuukaudesta toiseen samanlaista. Vaihtele […]

ti 19.03.2013

Loukkaantuminen hidastaa treenitahtia, eli Mikan matka kehonrakennuksen SM-kisoihin, osa 3

Tammikuussa Mikan valmentaja totesi, että esteeksi matkalla kehonrakennuskisoihin voi nousta vain loukkaantuminen. Nyt se sitten tapahtui. Nivusissa puhkesi tyrä, ja leikkausaika odottaa huhtikuussa. Mika myöntää, että kovat treenit voivat olla syynä kudosten pettämiselle, mutta toisaalta tyrä voi puhjeta myös toimistotyöläisille. Treenit ja erityisesti jalkatreenit jäävät nyt vähemmälle, sillä nivuskipu rajoittaa laajasti sekä vetäviä että jalkoihin […]

ti 16.10.2012

Tuloksia personal trainerin avulla

Liikunta tekee hyvää, vaikka se ei suuremmin kehittäisikään, ja liikunnasta saatava hyvä olo on monelle tarpeeksi saavutusta. Toisinaan kuitenkin paikoillaaan junnaava kehitys tai kilojen pudottamisen vaikeus vievät ilon koko liikunnalta. Jos haluat saavuttaa tavoitteesi, oppia liikkumaan ja syömään oikein ja saada treenitsempparin matkallesi kohti parempaa oloa (ja vartaloa), ovat personal trainerimme valmiita auttamaan. GoGo Parkin […]

to 04.10.2012

Palautuminen eli miten kunto kasvaa

Hyvä kunto tarvitsee haastavan treenin lisäksi lepoa ja energiaa – eli palautumista. Harjoittelun jälkeen keho on itseasiassa huonokuntoisempi kuin ennen sitä; et jaksaisi tehdä heti toista treeniä yhtä kovalla intensiteetillä. Palautumista on se, kun lihasvauriot korjaantuvat ja lihaksen energiavarastot täyttyvät. Levossa keho niin sanotusti palautuu yli, eli kunto kohenee. Kehittymisen edellytyksenä on riittävä palautuminen, joten […]